MARIA KARPPINEN / Pipefest
Suomen hiphop-kulttuurille omistautunut kansa on kerääntynyt Vuokatinrinteiden korpimaisemiin vuodesta 2001 lähtien juhlimaan omaa loppukesän festivaaliaan. Alansa pohjoismaiden suurimman festivaalin kävijämäärä on noussut joka vuosi, ensimmäisessä Pipefestissä vieraili noin 2 000 ihmistä ja vuonna 2008 rikottiin kävijäennätyksiä uskomattomalla 11 000 kävijällä. Maria Karppinen on toiminut Pipefestin projektipäällikkönä viime vuonna, eikä aio irrottaa lusikkaansa spasta tänäkään vuonna esimerkiksi ohjelman osalta. Miten ihmeessä kulttuurin, intohimon ja liiketoiminnan voi yhdistää?
MIKAEL JUNGNER / Yle
Yleisradio OY:n toimitusjohtaja, oikeustieteen lisensiaatti ja Mensan jäsen, Mikael Jungner, lausuu ajatuksiaan oheisessa YouTubeen ladatussa videossa mm. sosiaalisesta mediasta, uuden maailman johtamisesta ja YLE:stä.
Tänään arvokasta on aitous. Mitä mieltä sinä olet?
KIMMO LAIHO / Elastinen
Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, kirjoitti ensimmäiset rap-lyriikkansa viidentoista vuoden iässä ja perusti Iso H :n kanssa Fintelligensin, suomenkielisen hiphopin pioneeribändin. Elastinen oli vasta 18-vuotias kun Fintelligens sai levytyssopimuksen. Vuonna 2000 Elastinen valmistui ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta ja samana vuonna Fintelligensin debyyttialbumi, Renesanssi, ilmestyi ja myi kultaa.
Neljän Fintelligens kultalevyn jälkeen Elastinen on luonut uraa menestyksekkäästi sooloartistina. Vuonna 2008 Fintelligens teki comebackin Vuokatin Pipefestissä ja jälleen kerran Fintelligensin tuorein single ”Mikä Boogie” kohosi toisella äänestysviikollaan (2010) Himotuimmat-listan kärkipaikalle. Kimmo Laiho, tuottaja ja artisti, sekä oman Rähinä Records levy-yhtiön toimitusjohtaja. Kuinka sä oikeen teet sen?
JUHANI TAMMINEN / Eurotam Oy
Juhani Tamminen on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Aivomyrskyssä. Aivomyrsky pahoittelee nopeaa puhujavaihdosta, mutta tuo lauteille toisen suomalaisen lätkälegendan - Rauno Korven!
RAUNO KORPI
Rauno "Rane" Korpi on legendaarinen valmentaja, joka on valmentanut mm. Suomen jääkiekkomaajoukkuetta, Tapparaa, naisten maajoukkuetta ja nuorten maajoukkueita. Viimeisimmät 10 vuotta hän on toiminut päätoimisena yritysvalmentajana. Takana on jo yli 30 vuotta kunnianhimoista hengennostatusta; mistä syntyy työyhteisön tsemmihenki? Millainen on rakentajan ja rikkojan käyttäytyminen? Entäpä yhteistyön ratkaisevat menestystekijät sekä jatkuvan parantamisen paradigma?
ANNE KUKKOHOVI / Hasan & Partners
Mainostoimisto Hasan & Partnersin taiteellinen johtaja ja Huippumalli haussa-juontaja Anne Kukkohovi tietää uusimmat ilmiöt, jotka koskettavat niin mainos- kuin kauneusalaa. Mainostoimistossa työskentelevän Kukkohovin pitää olla ajanhermolla ja onnistua luomaan puheenaiheita, joten hän tarkkailee ympäristöään jatkuvasti. Trendien syntyminen on interaktiivista.
Kun rikkoo totuttuja toimintatapoja, oivaltaa jotain ja hioo idean huippuunsa, voi saavuttaa menestystä.
Rikomme perinteistä systeemiä olemalla leikkisä, keltainen ja vilpitön. Kuka oikeasti haluaa perinteistä systeemiä, joka on jäykkä, virallinen, ja jossa varmuuden harhaa luodaan tärkeydellä, etiketeillä ja tärkätyillä kauluksilla? Monkey Busineksen tehtävä on luoda maailmasta keltaisempi ja hauskempi paikka. Monkey Business laukaistiin maailmaa kiertävälle radalle Omanin Muscatissa järjestetyssä oppivien organisaatioiden maailman konferenssissa huhtikuussa 2008. Siitä lähtien olemme sheikanneet ympäri Eurooppaa. Monkeyt tunnistaa keltaisista vaatteista, iloisesta hymystä sekä villeistä ajatuksista. Monkey Business auttaa asiakkaitaan ja kumppaneitaan oppimaan yhdessä. Ehkä?
Lisätietoja ja apinoiden blogi löytyy osoitteesta www.banana.fi Check it out!
HANNU SOLANNE
Hannu Solanne oli toiminut 20 vuotta henkilöstöpäällikkönä ja outplacement yrityksen johtajana,ennen kuin käynnisti oman ura- ja rekrytointipalveluyrityksen, Uranus Oy:n (www.uranus.fi). Hän on kasvattanut sekä yhden toisen omistaman että oman yrityksensä nollasta lähes 20 henkilöä työllistäväksi omalla alallaan johtaviin kuuluvaksi yritykseksi. Worksopissa on luvassa käytännönläheisiä näkemyksiä, miten yksinyrittäjästä voi kasvaa työnantajaksi.